Tekokynnet homoseksuaaliseen netistä meis kiinostaa

Parejas ancianas gordas mujeres enseñando el amor chicas pornos anal primera vez anal cuarentonas calientes viejas porno español videos porno con polla paris hilton porno pornogratis ver peliculas porno mayores follando suegras orientales follando follandose videos pornos maduras muy maduras videos hentai pollas grandes sexo violento rubias abuelas asiaticas anal porno gratis xxx publico porno manga culonas mamadas videos pornos gratis porno maduras vaginas peludas videos de parejas lesvianas chicas buenas masturbandose xxx lesbianas webcam sexo duro gratis chicas enseñando el amor video porno con maduras lesvianas videos actrices porno vieja tetona masturbandose desnudas prno español gratis folladas webcam porn videos de putas españolas maduras x gratis porno viejas milf porn videos eroticos rubiad19 videos videos xxx negras gordas follando chicas muy peludos videos porno duro videos bdsm videos porno hentai gratis videos eroticos putas porno gratus ver porno sado gratis videos de tranxesuales peliculas porno gratis lesbico maduras sex anal maduras bullporn porno corrida vaginal mujer mujeres tetonas follando pajas femeninas doble penetracion porno negra culona porno casting porno gratis porno gratis actrices del porno romanticos follar por el amor milf amateur gordas mujeres maduras tias con porno lesbianas vintage bbw porno embarazadas porno full hd follada video mamada videos porno gratis putas porno playa peliculas lesbianas asiaticas porno videos de orgias de viejas viejos videos xxx pies videos trans xxx video porno gordas gratis coñito maduras.

con embarazadas porno de maduras x gratis porno gratis videos de tetas grandes ancianas cachondas tias buenas desnudas sexo videos pornos de porno gratis fetichismo de viejos videos porno gratis de pajas de solteras x rubias 19 squirt xxx tube viejas muy porno en español gordas follando coños tia buena follando en accion videos ponor gratis porno sadomaso vídeo de travestis porno. con sexo arabi videos maduras mamadas jovenes putas rubias 19 xxx pajas españolas folladoras pornoxxx gangbang porn porno gratis nacho vidal en la calle videos de maduras sexo anal videos abuelas video gratis diario ver videos pornos travestis follando videos sexo anal manga sexo fuerte madres mamada maduras porno viejas peludas viejaspeludas videos porno joven follando videos gorda xxx tube viejas follando porno trio streaming porn espanol porno pornstar famosas haciendo pajas mujeres corriendose follando tetas jovenes peludas culo chica xxx hentay alexi texas porn vintage videos maduros sexo hardcore tios follando actrices porno abuelas asiaticas cachondas abuelas porn tube xxx cumlouder video gratis porno maduros videos de lesbianas gratis negras enormes tetas del porno lesbico maduras gratis porno videos porno españa peliculas porno gratis putas maduras follando al fontanero tetas despedida de culonas vides xxx pies jovenes videos cortos porno de travestis videos hentaixxx videos de chinas xxx cumlauder en castellano gratis xxx vidios porno español exhibicionistas vídeos porno bueno porno grstis videos cumloader art porn free videos porno españolas corridas xxx videos porno chicas negras grandes mujeres haciendo el colegio orgia lesbianas viejas videos porno abuelas anal vídeos porno en español xxx porno rubias calientes embarazadas xxx videos caseros de gratis maduras.

con maduritas x masajes porno español video porno porno anal travestis tetas grandes xxx follar anime porn espanol fotos porno hentai porno 80 moras xxx amateur videos porno completos porno xxx gratis porno cachas porn mujeres corriendose a chorros porno videos de tetonas porno twinks chicas porno árabe porno fuerte porno tetas en español tetonas negras maduras porno negros desnudos porno bdsm masaje erotico hombres follando embarazadas desnudas viejas milf follando latinas silvia rubi culonas follando viejas porno gratis españolas las mas putas videos de soltera porno videos eroticos gratis peliculas porno duro ver porno videos viejas maduras en castellano gratis x gratis mujeres en grupo maduritas.

..

Tekokynnet homoseksuaaliseen netistä meis kiinostaa

Asia on mielestäni hyvin ristiriitainen, kuten monet asiat Raamatussa ovat. Olen tuotakin asiaa miettinyt monta kertaa ja yrittänyt sitä itselleni järkeistää, mutta en ole kovin pitkälle uskaltanut ajatella, koska järkihän siinä lähtee, kun yrittää järkeistää asioita, joita ei vain pysty järkeistämään.

En halua uskoa tiettyyn Jumalaan, koska minulle tutuimmissa uskonnoissa tai niiden harjoittajissa on monia asioita, jotka eivät sovi omaan ajatusmaailmaani. Muun muassa se useimpien uskontoryhmien suhtautuminen homoseksuaalisuuteen saa ihokarvani nousemaan pystyyn. Siksi haluan uskoa, että on olemassa joku korkeampi voima, joka hyväksyy ihmiset omana itsenään eikä luokittele heitä jonkun sellaisen seikan perusteella, jolle ihminen ei itse mahda mitään.

Ei sillä, että esim. Mutta pointtini tuli toivottavasti selväksi: Sellainen tykkäys-nappi olisi kiva, jos blogeihin sellaisen saisi toisten kommentteihin: Yksi pulla on pakko ottaa, vaikkei tekisi mielikään ettei olisi töykeä. Oli kyllä pienoinen shokki kuinka erilaista kristinusko voi olla toisella puolella maailmaa varmaan se on sitä myös lähempänäkin — Jeesuksen huutamista painosanalla huutamista , kaikki oli hallelujaa ja mm.

Mun mielestä hän vaikutti ennemminkin riivatulta kuin Jumalaan yhteydessä olevalta, mutta ihan miten vaan. Jotenkin sitä on vain tottunut tähän länsimaiseen tapaan harjoittaa uskontoa; rukoillaan mielessä ja hiljennytään.

Heh, tästä kommentista taitaa paistaa vähän läpi ylipäätään mun suhtautuminen uskontoon: Kirjoitit muuten hyvän ja asiallisen tekstin, taidanpa viitata siihen omassa blogissani jos et paa pahaksesi.. Täällä kyseisessä maassa kristinusko on todella juurtunut yhteiskuntaan, ja jopa yliopistojen luentojen alussa saatetaan rukoilla. Itse olen kristityksi kastettu mutta en usko Raamattuun enää. Olen kuitenkin hengellinen ihminen, ja löytänyt Jumalaa yhä enemmän esimerkiksi joogan ja meditoinnin avulla.

Kun yrittää afrikkalaisille selittää, että eikä muinoin afrikkalaisissa kulttuureissa uskottu henkiin ja eri jumaliin, saa edelleen osakseen vain naurua. Ja olen täysin samaa mieltä kanssasi, että tältä osin se estää kehitystä, sillä se alentaa afrikkalaisten identiteettiä, ja näin ollen itsevarmuutta. Ihan mahtavaa tietää että joku muukin on ajatellut näin: Jokaviikkoiset Raamattukerhot ja tapaamiset kyllä pitävät huolen tästä. Lisäksi suuri osa pastoreista ja papeista on Euroopasta lähtöisiä..

Kun mennään vielä astetta primitiivisempään ajatusmaailmaan, päädytään jenkkeihin, missä kristinuskon nimissä ajetaan toinen toistaan pahempia asioita. Myös esimerkiksi Ugandan nykyiset homovainot ovat lähtöisin amerikkalaisten uskonnollisten apujärjestöjen levittämästä propagandasta. Amerikkalaiset ovat myös sitoneet kehitysapua esimerkiksi maan seksuaalivalistuksen linjaan. Kondomeista opettaminen on vaikuttanut negatiivisesti rahavirtoihin. Jos uskot maailman olevan vain vuotta vanha, saattaa olla vaikeuksia tulla otetuksi vakavasti paleontologina.

Monilla muillakaan uskonnoilla ei kovin hyvä asema ei osassa islamilaista maailmaa ole. Euroopassa tunnustavat kristityt pitävät melko yhdensuuntaista linjaa sen suhteen, ettei kristityn ole hyvä seurustella tai avioitua ei-kristityn kanssa. Miten tähän suhtauduttiin Ghanassa? Vai onko länsimaalaisen kanssa avioituminen jokin oma poikkeustilanteensa? Tiedemiehistäkin löytyy yllättävän paljon kreationisteja, esim. Lennart Saari on uskaltanut tunnustaa uskonsa julkisesti ja on myös merkittävä uranuurtaja ekoteologian saralla.

Mun nähdäkseni moni ns. Nanan vanhemmille ei koskaan ollut ongelma, etten heittäytynyt kirkossa kovinkaan villiksi tanssien ja huutaen vaan heille riitti, että olin kristitty ja käyttäydyin hyvin. En tiedä, mitä nämä olisivat sanoneet, jos olisin ollut vaikkapa muslimi ja että olisiko heidän asenteensa silloin ollut erilainen minua kuin paikallista musliminaista kohtaan. Lähdin luterilaisuudesta ja kävin läpi ateismin ja agnostismin, Ghana-vaiheen jolloin ihailin juuri niitä uskonnon hyviä puolia ja kauhistelin pahoja , sekä vieraiden uskontojen tutkailua, jolloin tutustuin mm.

Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei mikään järjestäytynyt kirkko sovi minulle, vaan minun täytyy saada uskoa omalla tavallani. Eräänä jouluna eksyin ortodoksipalvelukseen ja tunsin tulleeni kotiin. Hetki meni ennen kuin saatoin itsekään sitä käsittämättä ruveta taas kristityksi, mutta sillä tiellä ollaan yhä ja olo on hyvä. Olen tajunnut, että on todella tärkeää löytää juuri se OMA tie Jumalansa luo. Millä tavalla ja millaiseen Jumalaan sitten uskookin.

Tuo iso-J itse kun on joka tapauksessa niin suuri mysteeri, ettei kukaan voi sitä järjellisesti auki selittää.

Siksi on valtava lahja, että reittejä riittää — jo niitä järjestäytyneitä uskontoja ja sitten lisäksi kaikenlaisia väliinputoamispolkuja, jotka ovat ihan yhtä arvokkaita. Ja siihen, ettei seuraa mitään valmiita opasteita tai niele valmiiksi pureskeltua kauraa. Mitään, mikä ei tunnu hyvältä, ei ole pakko omaksua. Samoin kuin mitään, mikä tuntuu luontevalta ja oikealta, ei tarvitse hävetä toisten ajatusten vuoksi. Ja sitten sitä, että kunnioittaa jokaisen tapaa uskoa, niin kauan kuin se ei satuta ja halvenna ketään toista.

Minua kiinnostaa kaikki aina pahasta hyvään, mutta mihinkään en halua lukeutua. Pari vuotta sitten kävin muutaman kerran kirkossa ja etsin omaa henkisyyttäni, mutta siellä istuessa koko homma näytti niin tyhjältä, että en löytänyt uskoani. Toisen kerran juttelin uskovaisen kanssa ja ne jutut oli niin… häir… tarkoitan jänniä, että en pystynyt enää mitenkään päin sovittamaan itseäni koko hommaan. En ajattele asiaa sen kummemmin enää. Jos hädän hetkellä laitan kädet ristiin, niin sitten olkoot niin.

Mutta muuten keskityn muihin juttuihin: Yllätyksekseni liike onkin varsin sympaattinen! Kirkko pitää kaikkia suuria maailmanuskontoja tasavertaisina teinä Jumalan luo. Näin on just hyvä. Alle kouluikäisen kriittisyyden voi tosin pistää ehkäpä sen piikkiin, että pikkuveljen kastetilaisuus oli vain tälle pikkuneidille tolkuttoman puiseva ja aivan liian pitkä.

Ja onko sen veljen päähän tosiaan pistettävä tuota kylmää vettä, niin että itkuraivari on taattu? Kun koulusta oli pakko käydä kirkossa ja vieläpä rukoilla siellä koko luokan voimin, minä en rukoillut. Kaverini katsoivat minua hämmentyneinä ja opettaja paheksuen.

Mutta jo silloin minä sihisin kädet ristissä istuvalle vierustoverilleni, että minä en rukoile mitään, mihin en usko. Vaikka voisi luulla, argumenttinani en käyttänyt sitä, että ei olisi todisteita jumalan olemassaolosta. Minä vain en uskonut. Minä en koskaan kokenut oikeaksi kirjoittaa jumalaa kouluvihkoihin isolla jiillä, sillä minulle jumala ei ollut sitä, mitä pieneen päähän koetettiin paukuttaa.

Miksikö, no siksi, kun kaikki muutkin. Ja kaikki muutkin, kun kaikki muutkin. Erityisesti pienessä kaupungissa Kaikki Muutkin. Rippileirillä huomasin, etten ole ainoa kriittisesti suhtautuva. No, teini-ikäisistä voisi taas ajatella, että muut asiat nyt vaan kiinnostivat enemmän. Toki, olihan se kutkuttavaa uida ja saunoa poikien kanssa, kun ne olivat vielä niin söpöjäkin! Me puimme keskenämme ohjaajilta sivussa sitä, mitä tämä kaikki on, mitä tällä leirillä meille tuputetaan.

Emme vain tyytyneet kohauttamaan olkiamme leirin pääasialliselle tarkoitukselle ja pitämään hauskaa poikien kanssa, vaan keskustelimme kriittiseen sävyyn leirin opetuksien sisällöistä. Ala-asteella kädet ristissä istuneet kaverini kohottelivat kulmiaan ja toistelivat, että en saa kirkkohäitä enkä pääse kavereiden lapsien kummiksi.

Michael Newton on kirjoittanut kaksi teosta sieluista: Sielujen matka ja Sielujen kohtalo. Halusin palavasti uskoa siihen, mitä herra Newton kirjoitti sieluista.

Molempien kirjojen kohdalla koetin kuitenkin vääjäämättä löytää logiikasta aukkoja ja kirjoittajaa kirjoittamassa itseään pussiin. Niin elämän aallonharjalla kuin siellä pohjalla muistutan itseäni aina sielujen kiertokulusta ja tehtävistä täällä maan pinnalla.

Tämä on rauhoittanut minua monesti. Erityisesti niissä vaikeissa kohdissa elämää. Tyyneys on ehkä se suurin muutos, jonka olen saavuttanut. Näen nyt itseni sielu-juttuineni siinä samassa porukassa, joka uskoo johonkin, jonka kykenee määrittämään. Oma suhtautuminen kristinuskoon muuttu ekaa kertaa rippikoulun jälkeen, jollon rupesin oikeesti funtsimaan asioita ja miettimään et entä jos tuolla onkin joku.

Ja sit tapasin mun miehen. Taidettiin jo ekoilla treffeillä puhua uskonasioista, kui romanttista: D Mut se tuli meillä alusta asti selville et mies uskoo Jumalaan ja Jeesukseen, oikeestaan siis kristinuskoon. Se mikä oli mielenkiintosta, puhuttiin tässä muutama päivä takaperin mun ystävästä, joka kertoi lestadiolaisuudesta. Myönnän että joissain säännöissä on oikeasti perää, mutta ilmeisesti kuitenkaan miehenkään kirkossa ei olla ihan niin tiukkoja kun lestadiolaisuudessa.

Mun oma suhtautuminen uskoon on muuttunu hirveesti mun miehen myötä, sillä sille uskonto on niin tärkeää ja haluan pyrkiä olemaan hyvä kristitty, vaikka petrattavaa onkin aina. Harvemmin käydään kirkossa, sillä mun mies tykkää käydä paikallisessa helluntaiseurakunnassa, jossa on tulkkausmahdollisuus kuulokkeista englanniks käännettynä , mutta mä en taas tunne oloani kovin kotoisaks.

Voi olla ja väitän että onkin niin, että yritän miellyttää miestäni oppimalla paremmaksi kristityksi, mutta toisaalta uskolla on kyllä tietynlainen merkitys elämässäni muutenkin, niinkun sanoin, rippikoulu oli mulle käänteentekevä, avioliiton halusin ehdottomasti saada siunattua kun jouduttiin maistraatissa menemään naimisiin ja lapsemme haluan kastaa luterilaisessa kirkossa.

Mies vastusti sitä alussa, ei kuulema pidä kirkosta. Sitten se tajus jossain vaiheessa, että luterilaisuus pohjaa Martti Lutheriin ja kerto myös oman kirkkonsa perustuvan Lutherin sanomaan. Jouduin myös valaisemaan kastetilaisuutta, kun hän epäili sitä miten lasta ei kasvateta uskonnollisesti. Kasteessa kuitenkin annetaan vanhemmille ja kummeille tehtäväksi kasvattaa lapsi uskonnollisesti, mutta ongelma on siinä, etteivät vanhemmat sitä tee, ongelma ei niinkään ole kirkossa.

Mä ite opiskelen tällä hetkellä kirkon nuorisotyönohjaajaks ja alotankin kyseisen harjoittelun tänä keväänä ja onnistuin myös saamaan kesätöitä. Ite en oo saanu kovinkaan uskonnollista kasvatusta, mutta haluan kyllä kasvattaa lapseni uskonnollisesti.

En koe olevani uskovainen, vaan uskon Jumalaan. En halua paasata lapselle, että vain Jumala on yksi ja ainoa, vaan opettaa kristinuskoa ja sen sanomaa luonnollisena osana muuta kasvatusta. Mulla on ihan hirvee vauvakuume ja oon ehtiny jo pähkäillä lapsen kasvatusta pitkään, siitä sais oman esseen: D Pääpointti kuitenkin on se, että Miksi mä en uskois Jumalaan? Koska hitto vie, mitä mä siinä menetän? En niin tasan mitään. Plus oon kokenut elämässäni useaan kertaan sen mitä Jumala voi tehdä.

Meidän häiden alla kun stressattiin, että saadaanko edes niitä suunnitellusti pidettyä, rukoiltiin yhdessä papin kanssa ja kuin ihmeen kaupalla saatiin esteettömyystodistus 2½ tuntia ennen vihkimistä. Normaalisti esteettömyystodistus pitäis olla maistraatissa muistaakseni viikkoa ennen, mutta he suostu tekemään poikkeuksen ja vihkivät meidät. Oon saanu siitä hurjan paljon voimaa vaikeina aikoina ja se on huojentavaa, että aina voi kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää apua.

Mitä vahinkoo se usko aiheuttaa? Kotona käydään jonkin verran keskusteluja uskonasioihin liittyen ja toisinaan rukoillaan yhdessä. Nigeriassa uskon suhteen on melko erilainen tilanne kun Ghanassa, niinkun varmaan tiedätkin. Maa on käytännössä kolmen täysin erilaisen kulttuurin yhdistymä, joiden ei kuuluisi olla yksi yhtenäinen maa, sillä sitä se ei ole.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta niin kauan kun kaksi uskontoa kamppailee vallasta, ei maassa saada rauhaa aikaiseksi. Nigeria on Afrikan rikkain? Nyt eksyin jo aiheesta ja tämä koko kommentti on täyttä ajatuksenjuoksua, mutta ehkä tässä nyt se mitä halusin sanoa. Pääpointti ehkä on että ei se usko tapa. Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Perheessä ei oo sanallakaan hengellisistä asioista puhuttu. Se kirja pisti todella miettimään kuinka ainutlaatuisesta ja lyhyestä elämästä on kyse ja mitä sitten kun elämän mittanuora päättyy.

Jäin miettimään näitä asioita noin vuoden ajaksi, kunnes Jumala laittoi mun eteen seinän, että nyt mun on päätettävä lähdenkö seuraamaan Jeesusta vai lähdenkö ihan omalle toiselle tielle. Olen siis ollut vasta vähän aikaa uskossa, mutta saanut kokea valtavan paljon! Se on varmasti tosi raskasta ja ennemminkin vaan hajottaa sua itseäsikin kun pitää yrittää olla jotain mitä ei luonnollisesti ole. Saisit sen voiman ylhäältä elää tahtomallasi tavalla ja tulet saamaan paljon muutakin rukousvastauksia, iloa, rauhaa…ym kun lähtisit etsimään ja rukoilemaan elävää Jeesusta elämääsi!

Ehkä ilmaisin ajatukseni vähän huonosti. Mun ei ole siis millään lailla vaikeaa tai raskasta elää kristityn elämää ja kirkossa ja seurakunnan toiminnassa tunnen olevani kotona. Mutta nimenomaan silloin kun kyseessä on luterilainen seurakunta. Mä rukoilen usein, lähes päivittäin ja mä pyydän anteeksi syntejäni. Täydellinen kristitty en ole, niinkuin ei ukaan muukaan, enkä tule koskaan olemaankaan ja mulla on vielä paljon oppimista kristittynä olemisessa.

Mutta oonneksi voin luottaa siihen, että Jumala rakastaa minua silti. Kun puhuin mieheni miellyttämisestä, ehkä se oli sitä enemmän silloin kun tavattiin, nyt tiedän itsekin, että kristittynä on hyvä ja voin saada apua, rohkeutta, johdatusta ja rakkautta elämääni kun sitä pyydän.

Ja niinkun tosiaan ylemmässä kommentissa jo mainitsin, opiskelen kirkon nuorisotyönohjaajaksi, enkä kyllä vois sitä tehdä jos en usko siihen mitä opetan. Mutta toisaalta nyt kun ajattelen asiaa enemmän, ymmärrän hyvin miks se on niin vaikeaselkoinen ilmaisu: Muutenkin eri uskonnot saa aikaan aika kauheita yhteenottoja.

Ihan vaan sen takia kun joku uskoo kirahviin ja toinen seepraan. Joo ja en kuulu kirkkoon. Teininä toisinaan hädässä rukoileva ateismiin taipuvainen agnostikko. Nykyisin uskonto-kriittinen, kirkosta eronnut, buddhalaisuuteen kallellaan oleva ateisti, joka toivoo, että olisi jo pienenä meditoinut rukoilun sijaan.

En oikein tiedä vieläkään mihin uskon, mutta uskon että kaikella on tarkoituksensa. Silti uskon myös jälleensyntymiseen ja karmaan. Minulle on oppimisen kannalta tärkeää, että saan itselleni rajattua tilat ja välineet, minkä sisällä toimitaan. Päivittäisiin työtehtäviin ja viikkojärjestykseen tutustuminen antaa raamit, josta on hyvä jatkaa. Ensimmäisen työssäoppimispäivän jälkitunnelmat ovat hyvin sekavat. Oloni oli epävarma koko päivän, en oikein tiennyt mitä tehdä, missä olla. Tavallaan on hyvä kokemus, tämä epävarmuus - edellisestä kerrasta kun on aikaa, vuosia olen saanut olla työssäni hyvinkin varma ja vakuuttava.

Olen yrittänyt pohtia sitä, mistä tämä johtuu löytämättä siihen yhtä selvää syytä. Ehkä aistimani henkilökunnan väliset ristiriidat vaikuttivat siihen, kuin myös se ettei osastolla oltu mietitty näytönvastaanottajaa - ja toteamuksena oli loppujen lopuksi "arvasinhan minä, että näinhän tässä nyt sitten käy". Minun ei tarvinnut lukea edes rivien välistä sitä, että asia on hyvin epämieluisa, tämähän tuokin haastetta tulevaa näyttöä varten. Tämä alkuasetelma saa minut pudottamaan tavoitteeni kiitettävästä hyvään, ja olenpa jopa tyytyväinen tyydyttävään arvosanaan.

Ohjaajani on kyllä asiaansa paneutunut, hän sanoi että näyttöviikolla toimin kuin vanha tekijä, toivottavasti niin. Osaston dokumentoinnit ja viestimiset olivat hyvin käytännönläheisiä, lappusia teipattuina ruokailutilan kaapin oviin.

Kiireisen päivän aikana tämä lienee ainoa vaihtoehto nopeisiin viesteihin. Viikottainen toiminnansuunnittelu oli vihkossa, hyvinkin manuaalisesti suunniteltuna. Ehkäpä tietotekniikka ei ole päiväkodeissa vielä kovin aktiivisessa käytössä, tämänkään osaston hoitajista vanhempi ei kuulemma osannut edes aukaista tietokonetta.

Kahvihuoneessa eräs lastenhoitaja kertoi saaneensa aikoinaan vapautuksen tietotekniikasta lastenhoitaja opinnoissaan, koska osasi aukaista ja laittaa tietokoneen kiinni. Mietinpä vaan, että voisiko sittenkin tietotekniikkaa hyödyntää paremmin, vai koetaanko näin "pehmeällä" hoitamisen alalla tietotekniikka liian kovana?

Omaa oppimistani auttaa tiedon etsiminen joko tarjolla olevasta materiaalista tai kyselemällä. Molempia tänään aktiivisesti harrastin, löysin hoitopäiväkirjaa, toiminnansuunnitteluvihkoa, turvallisuuskansiota, perehdyttämiskansiota. Ohjaajani kanssa ennätimme viettää pari rauhallisempaa hetkeä, jolloin saatoin kysellä ja hän kertoa. Mitä ergonomiaan tulee, niin se haasteellista onkin. Kun on itse pitkä ja toiminta tapahtuu metrin korkeudella, siinä on haastetta löytää oikeita työskentelyasentoja.

Myös ruuan hygieniaan liittyvistä asioista mietitytti ruokavaunuilla kuljetettavat maidot ja margariinit: Luulisi, että näin leviävät kaikki mahdolliset pöpöt osastolta toiselle. Mielestäni käsihygieniaan voisi kiinnittää enemmän huomiota: Osastolta puuttuu myös käsienpesupaikka aikuisille, samassa altaassa pestään kädet, huuhdellaan askarteluvälineet, otetaan juomavedet. Tiedustelin myös, että pestäänkö lasten leikkikaluja usein: Olisikohan nämä päiväkotien epidemiat osittain vältettävissä parantamalla hygieniaa?

Ai niin, lapset olivat ihania! Ensimmäisiä kontakteja uuteen "opeen" niinkuin hoitajia sanovat , uskaltautuipa pari syliinkin ja pari piirrustustakin mukaani sain.

Näistä pienistä asioista tuli hyvä mieli. Kunhan vielä oppisin kaikkien lasten nimet ;. Nyt kun olen saanut kirjattua käsin kirjoittamastani, ajatusten virrasta luentojen oppimishavainnot, voin siirtyä työssäoppimisjakson oppimispäiväkirjaan.

O ppimispäiväkirjaa pidetään koko työssäoppimisjakson ajan ja sen tarkoituksena on toimia opiskelijan oman oppimisen välineenä ja kuvaajana. Oppimispäiväkirjaa kirjoitettaessa on tarkoitus, että opiskelija palaa ajatuksissaan työssä kokemiinsa asioihin ja työstää niitä.

Opiskelijan tulee arvioida ja tarkkailla omia toimintojaan ja pohtia opittavia asioita omalta kannaltaan esimerkiksi miettimmällä miten ymmärrän asiat, mitä ajatuksia ne minussa herättävät, mistä olen eri mieltä, mitä olen erityisesti oppinut ja ovatko ajatuksen aiemmin opitusta muuttuneet tai mahdollisesti vahvistuneet.

Opiskelijan kannattaa kirjata myös heränneitä tunteitaan ja kyseenalaistaa asioita ja esittää rakentavaa kritiikkiä. Oppimispäiväkirjaa kirjoitetaan ennen kaikkea opiskelijan omaa oppimista varten, mutta se on myös apuna opettajalle, kun hän arvioi opiskelijan oppimisen tasoa.

Aiemmin kirjoittamaani voi todellakin pitää tajunna virtana, mitä luennot ovat mieleeni tuoneet. Nyt on syytä siirtyä kirjaamaan lisäksi myös oppimaani, analysoimaan mitä työssä opin. Aiempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä ei minulla ole kuin ei myöskään omia lapsia, joten käytäntöön minulla on vaikea peilata oppimiskokemuksiani.

Peilaan siis opittuun teoriaan ja omiin tuntemuksiini sekä herääviin kysymyksiin. Oppimispäiväkirjan lisäksi asetamme päivittäisiä ja viikottaisia tavoitteita, ehkä niitäkin tulen jossain määrin kirjaamaan tänne - ainakin pohdin niiltä osin omaa oppimistani työssä.

Rinnalla työstän näyttösuunnitelmaa, joka nyt aluksi tuntuu kohtalaisen epämääräiseltä ja valtavalta määrältä kriteereitä. Uskon kyllä, että käytännössä löydän yhtymäkohtia näytön asettamiin kriteereihin, kunhan pääsen työssäoppimiseni alkuun.

Huomenna siis, ensimmäinen työssäoppimisen päivä! Luennolla käytiin läpi muunmuassa parisuhteen eri vaiheita symbioosista eriytymisen kautta kumppanuuteen. Jotain avioliiton vaiheista löytyy Matti Viitasen luentolyhennelmästä Suomen teologinen instituutti: Kriisit avioliitossa viitattu 3. Luennossa on muutenkin hyvää tietoa avioliiton kriisien taustoihin ja kriiseissä tukemiseen, auttajan näkökulmasta.

Mielestäni tekstistä löytyy myös työvälineitä itselle omaan parisuhteeseen. Tietenkin luennolla kävi läpi omaa avioliittonsa vaiheita suhteutettuna elämän kehityshaasteisiin. Oma parisuhde on lähentymässä kumppanuutta, toki vielä pieniä eritymisen kriisejä ainakin minulla itselläni on.

On hyvä huomata, että teoria auttaa ymmärtämään asioita - näin tietää, että nämä vaiheet kuuluvat avioliittoon, kuuluvat elämään. Pohdin myös luennon perusteella avioerojen suurentunutta määrää. Mielestäni me haemme koko ajan kokemuksia elämäämme; kun parisuhde pääsee tutulle, turvalliselle tasolle, ei ole enää uuden kokemuksia, tunteet eivät ole voimakkaita.

Jos kaipaamme elämäämme ja parisuhteeseen extremeä, on kumppania vaihdettava, jotta tunteet pysyvät koko ajan voimakkaina. Harmaa, tavallinen tasainen arki ei ole kiinnostavaa. Mielestäni juuri tämä vaihe avioliitossa on turvallinen, saan olla kotonani juuri sellainen kuin olen,mitään esittämättä ja enempiä yrittämättä. Lasten leikit - ja ei niin lasten leikkiä, päiväkodeissa. Tunneilla leikimme ja kokosimme muistamiamme leikkejä, yllättävästi tuli mieleen jotain omastakin lapsuudesta.

Leikkimisten ja laulamisten jälkeen hiukan mietitytti tuleva harjoittelu, miten sitä kaikkea keksiikään toiminnoiksi lasten kanssa. Minullla on sellainen kuvitelma, että koko päiväkotipäivä on ohjattua ja suunniteltuatoimintaa, mutta todennäköisesti eniten aikaa vievät ihan perustoiminnot, pukemiset, syömiset, ulkoilut ja lasten itsenäinen leikki. Tuleva harjoittelu siis mietityttää, uskon päiväkotiharjoittelun olevan minulle se haastavin.

Televisiosta Yle, dokumenttiprojekti tuli Noora Männistön dokumentti " Katso minuun pienehen ", jossa seurattiin ensisijaisesti päiväkodin lasten ja henkilökunnan arkea. Minusta oli kiinnostava seurata päiväkodin toimintaa, kuivaharjoittelua tulevaan päiväkodin työssäoppimisen jaksoon. Rump rump rullaa, reka reka rellaa, seisahduppas se karlo, mi vastoin käy, mi vastoin käy, ahnestippas kallista röörää esikunta aleleksia röskytä rös.

Kuuntelin radiosta ohjelmaa, jossa keskusteltiin siitä milloin lapsi on sellaisessa kehitysvaiheessa, että hän pystyy solmimaan ystävyyssuhteita. Ohjelmassa puhuttiin niin, että parhaimmillaan noin vuoden iäassä, tosin jo 2-vuotias lapsi voi solmia jo jonkin asteisia suhteita. Vanhempien tulisi tukea lasten ystävystymistä.

Esimerkiksi kun lapsella on käynyt kaveri kylässä, niin voi kommentoida lapselle "Olipas teillä Kallen kanssa kivat leikit! Kyllä Kalle on mukava kaveri! Samoin vanhemmat voivat tukea lasten keskinäisiä leikkejä aloittamisessa, jos heti ei yhteistä leikkiä löydy.

Samoin vanhempien tulisi puhua kunnioittavasti lapsen kavereista ja heidän vanhemmistaan. Näin lapsen kehityksen kannalta ryhmät päiväkodeissa ovat hänen mukaansa liian isoja. Sivupalkiin laittamassani Keltikangas-Järvisen haastattelussa hän ottaa kantaa alle kolmivuotiaiden lasten päiväkotiryhmien kokoon.

On ollut mukava huomata, että lähihoitajan opinnot ovat avanneet silmäni ja korvani kuulemaan ja näkemään mediaa erilailla. Tarkastelun alle valikoituu ohjelmia ja artikkeleita, jotka käsittelevät mm. Aikaisemmin en ollut juurikaan kiinnostunut mistään alaan liittyvästä. Tosin harmittaa myös se, että esimerkiksi Greyn anatomiaa katsoessani huomioni kiinnittyy suojakäsineiden kontaminoitumiseen erilaisilla pinnoilla - ennen saatoin vain nauttia ohjelman ihmissuhdekiemuroista.

Lienee siis tapahtumassa aktiivista oppimista. Varsinkin harjoitteluajat ovat lyhyitä ja määrämittaisia - niinkuin nykyään työsuhteetkin - minkälaisia eroahdistuksia tuleekaan asukkaalle ohjaajien vaihtuessa.

Työkaverini kertoi kokevansa työpaikaltaan poislähtemisen hyvinkin vaikeaksi ja ikävöivänsä niin asukkaita kuin työkavereitaan. Eroahdistusta siis molemmin puolin, tosin laitostuneet esim.

Miten itse jaksaa lähihoitajan työtä, jos sydän lähtee liikaa mukaan? Tätä työtä pitää tehdä sydämellä, mutta toisaalta liikaa kiintymystäkään ei kannattaisi muodostaa asukkaisiin. Ehkä tähänkin oppia löytyy opiskelujen edetessä, ammatilliseen työtapaan. Vanhemman tulee näyttää lapselle tunteensa, jotta lapsi oppii tunnistamaan tunteita.

Myöskään lapsen tunteiden näyttämistä ei saisi tukahduttaa. Lapsen minäkuva on peilikuva sosiaalisen ympäristön antamasta palautteesta; kannustus on siis tärkeää myönteisen minäkuvan syntymiselle. Siis lapsen kiukuttelut, negatiiviset tunteet tulee hyväksyä, käydä niitä lapsen kanssa läpi sopeutettuna lapsen kehitystasoon. Päiväkodissa pitkän päivän viettänyt lapsi saa siis kiukutella, itkeä - hänellä ei välttämättä ole muita tapoja käsitellä päivän aiheuttamaa väsymystä. Tässäpä tarvitaankin vanhemmalta taitoa, oman kiireisen työpäivän jälkeen kohdata väsynyt lapsi.

Näitä lapsen tunteita tulee varmaan esiin myös tulevassa harjoittelussa. Mielenkiintoista on nähdä toimintamalleja siihen, mihin asti lapset saavat keskenään toimia, tunteineen - ja milloin ohjaajan on syytä "puuttua peliin". Olen havainnut toiminnassani epäjohdonmukaisuuksia: Tämän koenkin tärkeäksi omassa ammatillisessa kasvussani, näiden rajojen välillä toimimisen. Toki palvelukodin asukas, jolla ei välttämättä ole muita suhteita kuin muut asukkaat ja ohjaajat, tarvitsee välittämistä ohjaamisen lisäksi.

Olen kokenut aloittaessani harjoittelun ja myöhemmin sijaisuudet ko. Myöhemmin molemminpuolisen luottamuksen kasvaessa olen pystynyt lisäämään ohjaamista eri tilanteisiin. Koska olen aloittanut työkokeiluilla ja -harjoitteluilla täysin maallikkona, minulle on tärkeää ollut oppimisessani kysellä ja kysellä ja kysellä vakituisilta ohjaajilta.

Olen saanut ohjausta ja kokeilla omaa osaamistani ohjaamalla - mutta vielä tarvitsen paljon oppia ja teoriaa toimimiseni perustaksi. Luennolla mietin, miten esimerkiksi kahden äidin lapsi rekisteröidyssä parisuhteessa muodostaa kiintymyssuhteen? Muodostuuko molempien äitien kiintymyssuhde yhtä vahvana vai onko toinen äideistä "äidimpi"? Yleisen tiedon mukaan kiintymyssuhde äitiin on vahvempi kuin isään, mutta tässäkin lienee poikkeuksia.

Jatkumona pohdin kahden isän ja lapsen muodostamaa perhettä ja kiintymyssuhteita siinä. Minun mielestäni lapsen kasvatukseen kuuluu äiti ja isä, sinällään homoseksuaalisuus on mielestäni "jokaisen oma asia". Alla oleva mietintön lainaus hiukan avasi minulle homoseksuaalisten vanhempien lapsien kasvatuksesta. Homoseksuaalisten vanhempien vanhemmuutta on tutkittu monelta kannalta; lapsen ja vanhemman suhdetta ja siinä ilmenevää huolehtivuutta, herkkyyttä, lämpöä ja läheisyyttä, vanhemmuuden tapoja, lasten valvontaa ja kurinpitoa ja sitä, miten paljon vanhempi käyttää aikaa lapsen kanssa.

Tutkimukset osoittavat, että homoseksuaalinen vanhempi on aivan yhtä kiinnostunut lapsestaan ja herkkä lapsen tarpeille, viettää yhtä paljon aikaa lapsen kanssa, valvoo ja ohjaa lastaan ja muodostaa yhtä lailla kiintymyssuhteen lapseen kuin heterovanhempikin Mucklow ja Phelan, ; Kirkpatrick et al. Perheitten arkirutiinitkaan eivät näytä olevan erilaisia lesbo- ja heteroparin perheissä. Jonkin verran on kuitenkin viitettä siitä, että vanhemmuus ja lastenhoito jaetaan tasaisemmin lesboparin kuin heteroparin kesken Brewaeys et al.

Yhdessä tutkimuksessa Golombok et al. Lapset ja rekisteröity parisuhde. Korvaako antamamme pehmolelut lapsen leikeissä oman läheisyytemme? Lapsi tarvitsee läheisyyttä ja lämmintä turvaa, ovatko pehmolelut korvikkeita? Kun ostamme lapselle pehmolelun, ostammeko itsellemme paremman omantunnon?

Lapsen perusluottamus syntyy vauvana, ja se kantaa läpi elämän. Tekniikka voi olla tehokaskin väliaikainen yöitkun vähentäjä, mutta lapsen kehitykselle se on riski. Kun lapsen hätäitku torjutaan, hän kokee tulleensa hylätyksi. Lapsi ei voi ymmärtää miksi päivällä hänen itkuunsa hoivaavasti reagoivat vanhemmat nyt jättävätkin hänet pulaan. Osa vauvoista itkee paniikissa, mahdollisesti uupumuksesta nukahtaen, osa taas oppii nopeasti läksynsä ja vaivuttaa itsensä uneen.

Unikoulu kotona Olin kuullut tästä vain tällaisesta "huudatus-unikoulusta" ja olin hyvin hämmentynyt ajatellessani miten tällainen lapsen yksin huudattaminen vaikuttaa lapsen perusturvallisuudelle. Voisi olettaa, että lapsi kokee yksin jättämisen hylkäämisenä. Lempeämpi versio, tassuhoito vaikuttaa paljon paremmalta, lasta ei jätetä yksin itkemään vaan rauhoitetaan uneen turvallisen kosketuksen avulla.

Oman elämäni kaarta ja sen kehittymisen vaiheita nuoruudesta varhaisaikuisuuteen voisin sanoa ajautumisteoriaksi. Asiat ovat loksahdelleet paikalleen, ilman suurempia kriisejä valintojen tekemisestä. Jotkut kriisit olen mielestäni käynyt läpi myöhemmin, kasvu- ja irrottautumiskipuineen. Olen pohtinut sitä, olisiko elämäni kaari ja työhistoriani erilainen, jos olisin kokenut kriisit ajallaan. Ehkä tällähetkellä käyn jotain myöhäistettyä kriisiäni läpi uuteen ammattiin kouluttautuessani.

Vanhuuden kehitystehtävät, itsensä hyväksyminen ja elämänvaiheiden läpikäyminen johtavat joko itsensä ja elämänsä hyväksymiseen tai masennukseen ja epätoivoon. Jos vanhus on tässä vaiheessa yksin, laitoksessa tai omassa kodissaan, kuinka paljon tukea hän tarvitseekaan hoitohenkilöstöltä. Tulevaisuuden visioissa vanhukset ovat kotona mahdollisimman pitkään ja heitä tuetaan kotihoidon palveluilla - kuinka paljon onkaan yksinäistä aikaa?

Laitoksessa henkilökuntaa on saatavilla, ja vanhuuden kehitystehtäviä periaatteessa voidaan käydä läpi, mutta riittävätkö resurssit? Tämän luennon aikana heräsi itselleni kysymys myös siitä, että voisinko minä sittenkin olla mukana vanhustyössä?

Hoitajan etiikka - hoitamisen arvot: Arjen ja työn arvot, pitääkö ne olla samankaltaiset? Jos vapaa-ajan arvomaailma on erilainen kuin hoitamisen arvot, käykö työ raskaaksi? Näkyykö arjen erilainen arvomaailma työssä sittenkin, kuultaako se läpi? Vai voiko erillaisella arvopohjalla elävä ihminen toimia hoitajana? Onhan tapauksia, joissa hoitajan arvomaailma ei kohtaa hoitamisen arvoja elämän ainutkertaisuudesta ja sen arvokkuudesta.

Mietin, minkälaisissa tilanteissa tarvitaan juuri tuota uskallusta hyvän tekemiseen. Mietin, onko oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus niitä asioita, joissa tarvitaan juuri uskallusta tehdä hyvää. Lähihoitajana uskallan puuttua asioihin, joissa näen ettei hyvän tekeminen, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo asiakkaan näkokulmasta toteudu. Siihen kyllä mielestäni tarvitaan juuri suurta uskallusta.

Luennolla kävimme läpi tunneälyyn liittyviä tekijöitä, arvioimme itseämme ja omaa tunneälykkyyttä. Oli hyvä pohtia asioita, sen minkä tunnin hälyssä pystyi. Asiat, jotka nousivat erityisesti esille olivat joustavuus ja onnellisuus. Olen ollut se kiltti tyttö, joka toimii työelämässäkin niinkuin kiltin tulee joustavasti toimia.

Väsytin itseni sillä kiltteydellä, ja nyt kun yritän pitää itsestäni huolta, helposti voin tämän oppimisen tiellä Opettelen pääsemään irti kiltin tytön syndroomasta.

Tästä voi opintiellä vetää toiseen äärilaitaan, liialliseen joustamattomuuteen. Mutta mielestäni se tie on käytävä, ja sillä tiellä opittava - sopiva joustavuus. Testin lopussa, kun pohdin onnellisuutta yleisen hyvinvoinnin tekijänä, tajusin: Ihana yksinkertainen lause, ihanan suuresta asiasta.

Pohdimme näitä tekijöitä niin, että arvioimme onko ko. Itsetuntemus Omien tunteiden tiedostaminen Vakuuttavuus Itsenäisyys Itsensä toteuttaminen Vuorovaikutus- ja ihmissuhdetekijät: Empatia Sosiaalinen vastuuntunto Ihmissuhteet, vuorovaikutus Sopeutumistekijät: Todellisuudentaju Joustavuus Ongelmanratkaisu Paineensietokyky: Stressinsieto Impulsien hallinta Yleiset hyvinvoinnin tekijät: Kävin siskoni luona, hänellä on kaksi pientä poikaa: Iloa ja virtaa näistä pojista riittä tädille riittämiin.

Huomasin, että jo nämä vähäiset opinnot ovat ohjanneet havainnointiani erilaiseksi. Seurasin poikien puhetta ja liikkumista eri tavalla kuin ennen. Ehkä tähän vaikuttaa tuleva päiväkodin työssäoppimisjakso, tavallaan se pelottaa ja tavallaan kiinnostaa. Näin tässä tilanteessa havainnointini pienenä toivon pilkahduksena, ehkä sittenkin osaan seurata lapsen käyttäytymistä ja kehitystä.

Eri-ikäisten kokonaisvaltainen kehitys , Oppimaan oppiminen. Mitkä ovat opiskeluni tavoitteet? Ehkä se konkreettinen päämäärä on lähihoitajan tutkinto. Mutta mielestäni siihen sisältyy myös muita arvoja. Onhan toki tärkeää omata ammatti, joka ei ole niin suhdanneherkkä, mutta mielestäni ammatilla pitää olla muitakin arvoja.

Tiedän, tiedän lähihoitajan työn raadollisuuden. Mutta, tiedän myös kaupallisen puolen kylmyyden ja kovuuden. Näen myös, että voin tulevaisuudessa kenties yhdistää osaamiseni alueita keskenään - ja ehkä siitä "kaupallisesta kovuudestakin" voi olla hyötyä "pehmeiden arvojen hoitamisessa".

Meidän tehtävä aikuisena on mukauttaa toimintaamme lapsen lähtökohdista, suhteuttaa omaa toimintaamme lapsen temperamentin mukaan. Me olemme aikuisia; vanhempina ja lapsen hoitajina meidän tulee osata ohjata lasta ja säädellä oman temperamenttimme sopiville "taajuuksille" toimiessamme lapsen kanssa.

Äidin ja lapsen temperamentin erilaisuus voi aiheuttaa kitkaa kasvatustilanteissa. Saman perheen lapsetkin ovat erilaisia temperamentiltaan, ne kasvatuksen tavat jotka toimi toiselle eivät toimikaan toiselle. Entäs päivähoidossa, kuinka siellä on mahdollisuuksia ottaa huomion lasten temperamentit - kuinka siellä riittää siihen aikaa? Ehkä tähän saan vastauksia työssä oppimisen jaksollani, näen miten arki sujuu, mihin kaikkeen on aikaa ja mitä jää mahdollisessa kiireessä huomioimatta.

Temperamentin piirteistä arvostamme korkeaa aktiivisuutta, sopeutuvuutta, intensiivisyyttä, lähestymistä. Matalalla olevat piirteet eivät ole arvostettuja, rauhallisuus, harkittu toiminta, vetäytyminen - kuitenkaan esimerkiksi vetäytyvä ihminen ei ole passiivinen tai aloitekyvytön.

Erilaisissa töissä tarvitaan erilaisia ominaisuuksia. Itse pidän itseäni liian sosiaalisena, ja arvostaisin sitä jos osaisin olla rauhallisempi ja harkitsevampi. Toki elämä on opettanut suodattamaan omia temperamentin ääripiirteitä, mutta joiltain osin se on hyvin vaikeaa.

Keskustelin ruokajonossa asiasta koulutoverini kanssa, ja hän lohdutti minua: Kuinka olenkaan naimisissa niin erilaisen temperamentin kanssa - vai löytyykö pariskuntia, joilla on samanlaiset temperamentit? Onneksi suhteessa kivi toistansa hioo, ehkä sitten vanhana osaamme jo hyväksyä toisen erilaisuuden ja piirteemme ovat pehmentyneet.

Itselläni työttömät jaksot ovat ollet alkuun suuria kriisejä. En ole enää tarpeellinen. Minun panostani ei tarvita. Niin, en ole ollut kenellekään merkityksellinen. Kuitenkin nämä työttömät jaksot ovat kääntyneet voimavaroiksi, olen saanut oppia jotain uutta, kokea jotain uutta, löytää uusia polkuja elämääni. Esimerkiksi tämä, että opiskelen lähihoitajaksi, on tälläisen uuden kokemisen ja kokeilemisen seurausta. Olen löytänyt elämäni arvoiksi jotain uutta.

Työssäni lähihoitajana tulen kohtaamaan ihmisiä, joiden elämä tuntuu heistä itsestään merkityksettömältä. Ehkä osaan paremmin asettua heidänkin asemaan, kun tiedän ne tunteet, jotka sisällä vellovat, ehkä osaan tukea ihmistä hänen kriisissään. Toivon ainakin sen oppivani.

Nyt on syytä siirtyä kirjaamaan lisäksi myös oppimaani, analysoimaan mitä työssä opin. Koska hitto vie, mitä mä siinä menetän? Toisaalta on paljon asioita, joita hoitelemme rutiinilla vuodesta toiseen, emmekä koskaan pysähdy miettimään, voisiko tämän tehdä toisin. Annoin luvan työnnellä lautasia lattiaa vasten, ja siitäpä hiljalleen kehittyi heille uusi leikki - nimekseen se sai KärpäsLätkän. Tänään sain leikkiä lasten kanssa. Kasteessa kuitenkin annetaan vanhemmille ja kummeille tehtäväksi kasvattaa lapsi uskonnollisesti, mutta ongelma on siinä, etteivät vanhemmat sitä tee, ongelma ei niinkään ole kirkossa. Osa vauvoista itkee paniikissa, mahdollisesti uupumuksesta nukahtaen, osa taas oppii nopeasti läksynsä ja vaivuttaa itsensä uneen.

Tekokynnet homoseksuaaliseen netistä meis kiinostaa